Paimion hiihtoputki

Paimion hiihtoputki on paikka, jossa hiihdosta innostunut pääsee hiihtämään kelistä riippumatta. Nykyiseltä nimeltään Finnfoam Paippi sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, hyvin keskeisellä paikalla. Käytännössä siis E-18 moottoritien läheisyydessä, Paimiossa. Osa putkesta kulkeekin moottoritien rinnalla. Hiihtoputki koki konkurssin vuonna 2011, mutta sille löytyi jatkaja melko pikaisesti. Paippi myytiin Finnfoam osakeyhtiölle, joka jatkoikin toimintaa keskeytymättömänä. Hintaa kaupalla oli 300 000 euroa.

Hiihtäjiä Paimion hiihtoputkessa

Paimion hiihtoputki antaa mahdollisuuden harrastukseen ympärivuotisesti

Innokkaille harrastajille ja erityisesti kilpaileville hiihtäjille on Hiihtoputki Paimio todella tärkeä asia. Siellä voi harrastaa vaikka ulkona olisi täysi kesä, sillä ilmasto on aina hieman pakkasen puolella ja lumen lämpö -3 astetta. Hiihtämään pääsee joko kertamaksulla, ostamalla sarjakortin tai jopa kausikortilla, joka mahdollistaa käyntejä niin paljon kuin ehtii käyttää. Myös välineitä on mahdollista saada vuokralle hyvin kohtuullista hintaa vastaan.

Suksien voiteluun on suositeltavaa käyttää mahdollisimman kulutuskestävää ja kovaa luistovoidetta sekä pitovoiteeksi sopii purkkivoide noin yhdestä pakkasasteesta yhteen plusasteeseen. Leudot talvet vetävät ihmisiä herkemmin hiihtoputkiin, sillä vähälumisilla laduilla on huono hiihtää ulkona. Tämä tekee hyvää tarjottaville palveluille ja turvaa niiden jatkuvuutta. Paimion 700 metriselle ladulle mahtuu kyllä hiihtäjiä hyvin.

Hiihtoputki Paimio ja Finnfoam

Kuinka sitten Paimion hiihtoputki on osunut eristefirman omistukseen? Finnfoam on salolainen perheyritys, joka on erikoistunut kiinteistövuokraukseen sekä lämmöneristykseen. Se on ollut hiihtoputken pääsponsori aina, aivan alusta asti. Kyllähän tällainen rakennus kaipaa vahvaa eristystä, jotta lämpötila pysyy pakkasen puolella. Tältä kannalta ajateltuna tämä pari ei ole ollenkaan hullumman kuuloinen. He ostivat Paipin omakseen, sillä halusivat säilyttää seudun asukkailla mahdollisuuden hiihtoon ympärivuotisesti.

Maksutapoja Paimion hiihtoputki tarjoaa hyvin monipuolisesti. Vaihtoehtoina ovat Smartum, Tyky, Virike, Edenred, Epassi, Eazybreak, käteinen ja pankkikortit. Palvelupisteeltä voi ostaa pääsyn hiihtämään, mutta kulkukortin ostaessaan pääsee sisään joka päivä kello 05-21 välisenä aikana vapaasti. Vain yöaikana täytyy malttaa hiihtohalunsa ja harrastaa muita asioita.

Finnfoam yrityksenä

Finnfoam on itsessään jo hyvään ikään päässyt yritys ja sillä löytyykin kokemusta jo 40 vuoden ajalta. Tuona aikana se on kasvanut yhdeksi johtavista muovipohjaisten lämmöneristeiden valmistajasta. Yritys on tunnettu laadusta, tuotekehityksestä ja luotettavuudesta. Nämä samat asiat pätevät myös paikkaan nimeltä Suomikasino. Paikka, jossa voi pelata rennosti ja luottaa siihen, että asiat sujuvat. Voitot tulevat tilille, eivätkä maksutiedot lähde vääriin käsiin.

Vaikka hiihtoputkessa onkin todella hyvä treenata pitkin vuotta, laturetki on kuitenkin paras järjestää luonnossa. Hiihtämistä kauniilla järvenjäällä, repussa lämmintä kaakaota ja ehkä pari sämpylää juustolla ja kurkkuviipaleilla höystettynä. Maistuvat muuten maailman parhaille eväille muutaman hiihtokilometrin jälkeen jossain mukavassa, aurinkoisessa taukopaikassa.

Paimion hiihtoputki ja sen kollegat

Hiihtoputket Suomessa ovat nykyään hyvin suosittuja ja niissä saakin ammattihiihtäjä pidettyä kuntoaan yllä, vaikka ulkona sataisi vettä. Vaikka hiihtämistä ei enää käytetä varsinaiseen liikkumiseen paikasta toiseen, on se jäänyt suomalaisten suosikkilajina elämään harrastuksena ja kilpailu mielessä. Niin paljon, että sitä on päästävä harrastamaan myös kesän ollessa lämpimimmillään.

Koko maailman ensimmäinen hiihtotunneli avattiinkin, ei niinkään yllättäen, Suomeen. Tarkemmin sanottuna Vuokattiin jo vuonna 1998. Lumena näissä tunneleissa käytetään joko aitoa tai keinotekoista lunta. Paimiossa se on karkearakeista tykkilunta. Yhteistä Suomen tunneleille on se, että hyvin usein ne kulkevat osittain maan alla.

Yhteensä Suomesta löytyy kuusi tunnelia, joista Paimion hiihtoputki on siis yksi. Putket ovat levittäytyneet pitkin Suomea ja niihin on helppo päästä. Vuokatin sanotaan olevan kaikkien maailman hiihtoputkien äiti ja ideaa pidettiinkin aivan hulluna, kun rakennustöitä aloitettiin 1990-luvun lopulla. Jälkikäteen mietittynä, mikä mahtava ajatus, josta on ollut iloa todella suurelle määrälle ihmisiä.