Juoksun aloittaminen huonokuntoisena

Juoksu kannattaa aloittaa hiljalleen

Juoksun aloittaminen huonokuntoisena lähtee liikkeelle pienin askelin. Ennen varsinaista juoksemista kannattaakin aloittaa kävelyllä, josta siirrytään hiljalleen reippaaseen kävelyyn. Näin voidaan varmistaa myös se, että liikkuminen ei rasita niveliä. Jos kuntoilun aloittavalla on ylipainoa tai ongelmia esimerkiksi polvien kanssa, on alussa oltava erityisen tarkkana. Kävelylenkkiin voi hiljalleen lisätä vaikkapa minuutin tai kahden mittaisia juoksuvaiheita, joita voi pidentää hiljalleen.

Juoksun aloittaminen huonokuntoisena vaatii oikeat varusteet

Hyvät kengät ovat kaiken alku, kun puhutaan lenkkeilystä. Kenkien täytyy olla hyvin istuvat, eivätkä ne saa olla liian pienet tai liian suuret. Kenkiä on moneen lähtöön, sillä asfaltille tulee valita erilaiset kengät kuin esimerkiksi pehmeälle metsäpolulle. Maastolla on siis väliä ja se vaikuttaa merkittävästi kenkien valintaan.

Kenkien lisäksi on syytä panostaa myös urheilusukkiin. Ne pysyvät tiukasti jalassa ja estävät hiertymiä. Urheilusukkia onkin hyvä olla useita pareja. Hyvä vaihtoehto aloittaa juokseminen on aloittelijan juoksukoulu, jossa käydään myös varusteasiaa läpi. Kenkien ja sukkien lisäksi muillakin vaatteilla on väliä. Juoksuvaatteiden tulisi olla hengittäviä, jotta juokseminen on mukavampaa.

Aloita lyhyistä lenkeistä

Kun juoksun aloittaa täysin nollasta, on tärkeää aloittaa ensin lyhyistä matkoista. Juoksumatkat voivat olla alkuun muutaman minuutin pituisia ja niitä voi pidentää hiljalleen. Kun kunto alkaa kasvaa, voi juoksumatkoista alkaa puhua kilometreissä. On kuitenkin tärkeää vaihdella juoksumatkojen pituutta myös silloin, kun kunto on jo parempi.